Nystarsin miehillä vahvat treenipelit

Nystarsin miesten joukkue on aloittanut harjoituspelikautensa loistavasti. Painopiste Pränt cup avasi tutusti treenipelikauden normaalia huomattavasti lyhyemmillä peleillä, joita päivään taas osuikin useampi.

Alkusarjassa Nystars pelasi ilman tappioita, mutta sijoittui silti lohkonsa toiseksi kun peli Eurajoen Veikkojen kanssa päättyi tasan 2-2. Kaksi muuta peliä olivat saman sarjatason (3-div.) joukkueita vastaan läpihuutopelejä kovassa iskussa olevalle Nystars miehistölle. Raumalainen Jyrä kaatui lukemin 5-1 ja Nokialta mukana turnauksessa ollut HIP 4-1.

Turnauksessa pelattiin erillinen rankingkierros, jossa ratkaistiin sijoitukset joilla pleijareihin lähdettiin. Tässä pelissä vastaan tuli Turkulainen Velehot. Ottelun normaali peliaika päättyi 1-1, joten voittajaa haettiin rankkareilta asti ja voitto meni Turkulaisille.

Puolivälieriin Nystars sai vastaansa uudelleen HIPin, eivätkä voimasuhteet olleet päivän aikana muuttuneet, vaan Nystars jatkoon maalein 3-1.

Välierästä olikin odotettavissa tiukka peli, sillä rankingkierrokselta ykkössijalla jatkoon edennyt EuVe tuli vastaan. Ottelun ainoa maali nähtiin vajaa kolme minuuttia ennen ottelun loppua, kun Antton Koski heilutti EuVen verkkoa ja tällä maalilla Nystars eteni finaaliin.

Finaalissa vastaan Velehot ja unelma alku sillä kahden peliminuutin kohdalla Valtteri Salin avaa maalitilit Tino Pesolan syötöstä. Velehot onnistui kuitenkin tasoittamaan pelin kuuden minuutin kohdalla. Nystars siirtyy uudelleen johtoon Filip Hirvasen tehdessä Kosken syötöstä. Iloa ei kuitenkaan riitä pitkään sillä Velehot tasoittaa ja maalintekijänä aikoinaan USB:n paidassa pelannut Jarkko Takkinen. Tiukan ottelun ratkaisee kuitenkin Nystarsin ykköskenttä ja Filip Hirvasen finaalin toinen maali jää illan viimeiseksi. Velehot painoi vielä ottelun lopussa kovaa päälle, mutta Nystarsin uhrautuva puolustus onnistuu ja turnauksen voitto jää Uuteenkaupunkiin.

Nystarsin parhaimmat pistemiehet turnauksessa olivat Antton Koski (5+2), Juuso Kemppainen (3+3) ja Filip Hirvanen (3+1).

”Loistavaa pelaamista koko joukkueelta ja pelattiin ennen kaikkea joukkueelle. Oltiin isolla ringillä turnauksessa, joten päästiin kierrättämään pelaajia ja kokeilemaan erilaisia variaatioita kentällisiin. Päivän mittaan sieltä löytyikin ykköskentäksi Hirvanen-Kemppainen-Aalto-Koski-Kantola, joka jokaisessa pelissä kykeni olemaan alati vaarallinen”, summaa päävalmentaja Sami Virtanen.

 

 

Nystars kävi myös viime viikolla mittaamassa sarjaporrasta ylempänä pelaavan, kakkosdivarin kestomenestyjän Säkylä Karhukoplan päivän kunnon Eurassa. Ottelun alussa näkyi Nystars miehistön hermostunut ja jännittynyt tila, mutta pelin edetessä ottelun hallinta siirtyi enemmän ja enemmän Nystarsin käsiin. Kahden erän jälkeen KaKo johtikin peliä jo 3-0, vaikka Nystars miehistöllä oli maalintekopaikkoja vaikka johtoasemaankin. Kolmannessa erässä Nystars iski isomman vaihteen silmään ja samalla Säkylän moposta alkoi bensa loppua. Nystars tuli rinnalle ja meni ohikin. KaKo kuitenkin onnistui tasoittamaan pelin, mutta tästä sisuuntuneena Nystars rakensi vielä yhden maalin ja näin voitto Uutenkaupunkiin 4-5. ”Noilla maalinteko paikoilla joita onnistuttiin luomaan kahdessa ensimmäisessä erässä, tiedettiin että kyllä se kuparinen sieltä vielä menee rikki. Missään kohtaa ei joukkue luovuttanut ja kolmannessa erässä saatiin palkinto. Tänään laaja rosteri takasi meille voiton, sillä näki selvästi että KaKon kunto loppui kolmannessa erässä. Voi olla pirun ylpeä tästä porukasta ja erityismaininta ilman yhteisiä treenejä pakiston liideriksi tänään nousseeseen Niilo Lännistön suuntaan, ihan huikea ottelu 14-vuotiaalta kaverilta”, kertaa Virtanen.

 

Nystars jatkaa seuraavaksi pelejään Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen merkeissä Lauantaina Nakkilassa. Siellä ensimmäiseen peliin vastaan asettuu NTK. Toisessa parissa Lemppu Legens (Kankaanpää) kohtaa Pränt Cupin finaalivastustajan Velehot. Kaavio on että kahdella voitolla jatkoon, kahdella ulos. Joukkueen selkeä tavoite on jatkaa seuraavalle kierrokselle.

 

Cupin jälkeen pelataan heti ensi viikolla pari treenipeliä vielä. Maanantaina pelataan Mynämäellä mielenkiintoinen ottelu, kun vastassa on Wirmon P19 joukkue, joka voitti keväällä ikäluokkansa SM-hopeaa. Sunnuntaina kohdataan vielä Raumalla SalBan kakkosjoukkue, joka voitti viime kaudella samaisen kolmosdivarin lohkon jota nyt pelataan. SalBa ei kuitenkaan onnistunut karsinnoissa nousemaan kakkosdivariin, joten kauden kohtaamiset eivät jää tähän.

Jaa artikkeli

Uusimmat uutiset

ILMOITTAUTUMINEN TÄSTÄ TURNAUKSEN TULOSPALVELUUN TÄSTÄ Salibandyn puulaakiturnaus Kinkunsulatusturnaus 2024 pelataan Kalannin Koululla La 28.12.Turnaus on kaikille avoin. Ottelut 1×20 min. Vähintään kolme peliä jokaiselle. Turnaukseen osallistuvilta vaaditaan...

2.12.2024

Nystars

Tämän kauden (2024-2025) Nystars P16 sponsoreina toimii: Kiitokset kaikille sponsoreille!

...

28.10.2024

Pojat 16

Syysloman aamutreenit! Nystars järjestää syyslomalla 14.-16.10. aamutreenimahdollisuuden P/T 16-14 (2009-2011) sekä P/T 13-10 (2015-2012) ikäisille pelureille. Pääpaino aamutreenin valmennuksessa on kenttäpelaajissa, mutta maalivahdit ovat enemmän...

22.9.2024

Nystars