Nystars T16 on Suomen mestari!

Nystars voittaa Kalvolan Keihään otteluvoitoin 2-0 valtakunnallisen T16 sarjan finaaleissa. Ratkaiseva ottelu pelattiin sunnuntai iltana Hämeenlinnassa Iittala-hallissa. Nystars T16 kruunataan Suomen mestariksi.

Finaalisarjan ensimmäinen ottelu pelattiin pitkäperjantaina Uudessakaupungissa 431 katsojan edessä. Pohitullissa Maamme-laulu soi kauniisti ennen ottelun alkua ja tunnelma koko pelin ajan oli mahtava. Kotiyleisön kannustuksen siivittämänä Nystars saalisti itselleen jatkoaikavoiton lukemin 5-4. Ratkaisevan maalin teki Iisa Mattila ajassa 69:17. Ottelusarjan voittoon vaaditaan kaksi voittoa.

Sunnuntaina oli vuorossa finaalisarjan toinen kohtaaminen Hämeenlinnassa Iittala-hallissa. Mestaruus oli katkolla vierasjoukkueelle. Uudestakaupungista joukkueen tueksi matkasi kokonainen fanibussi kannustaman omiaan. Ottelu sai vauhdikkaan alun, kun ajassa 0:46 kotijoukkue KalvKe siirtyy 1-0 johtoon. Nystars kuitenkin tasoittaa ottelun 1-1:een ajassa 2:14, maalintekijänä Jasmin Häggström (syöttäjänä Mattila Iisa). Toisen erän alussa Nystars näyttää tehokkuutensa ja tekee kahteen ja puoleen minuuttiin kolme maalia. Maalintekijöinä Hauta-Alus Olivia, Hyytiä Minttu sekä toistamiseen Häggstöm Jasmin. Tilanne 1-4 ja kotijoukkue ottaa aikalisän. Nystars onnistuu vielä ennen toisen erän puoltaväliä ja siirtyy jo 4 maalin johtoon ajassa 28:04. Maalitekijänä Mattila Iisa, syöttäjänä Häggström Jasmin. KalvKe kaventaa tilanteen 2-5:een ajassa 31:11. Kolmannessa erässä ei maaleja nähty. Nystars voittaa ottelun lukemin 2-5 ja koko ottelusarjan 2-0. Ottelua todisti paikan päällä huimat 542 katsojaa.

SM-mitalin merkitys on koko seuralle ainutlaatuinen. Saavutettu Suomen mestaruus on tuoreen seuran ensimmäinen.

Jaa artikkeli

Uusimmat uutiset

Tänään 14.5.2025 vietettiin kauden päätöstilaisuus Uudenkaupungin Crusell salissa. Hieno kausi takana, paljon onnistumisia, myös epäonnistumisia, satoja tunteja kovaa duunia ja paljon hienoja hetkiä yhdessä Tässä...

14.5.2025

Nystars

Nystars ja TPS Salibandy ovat sopineet yhteistyöstä kaudella 25-26. Yhteistyö näkyy käytännössä menneen kauden tapaan huipputapahtumina, kun TPS järjestää yhdessä Nystarsin kanssa alustavan suunnitelman mukaan...

9.5.2025

Nystars

Nystars T16 aloitti kauden Valtakunnallisen T16 sarjan C lohkossa selvittäen tiensä SM-sarjaan. 12 peliä, 10 voittoa ja 2 tappiota. SM-sarjassa vauhti kiihtyi ja Nystars ei...

23.4.2025

Tytöt 2009 - 2011